lauantai 15. elokuuta 2009

Elli jäi meidän vauvaksi tänne Parsialan kenneliin.

Elmeri muutti myös Lahteeen Tiinan ja hänen perheensä luokse. (kuva tulee myöhemmin)


Eppu muutti Lotan ja Juhon luokse Lahteen.
Emmet poika muutti Virpin luokse Dante pojan kaveriksi, Vantaalle.



sunnuntai 9. elokuuta 2009

Pennut ovat nyt 7 viikkoa vanhoja ja muuttavat ensi viikonloppuna omiin koteihinsa.
Topsy iskä Jaana ja Jyri kävivät katsomassa pentuja ennen kun pennut muuttavat omiin koteihinsa. Pentuja piti olla pitämässä kolme ihmistä että saimme ne yhtä aikaa kuvaan.

Emmet
Elli
Elmeri

Eppu







maanantai 3. elokuuta 2009

Pennut ovat nyt 6 viikkoa vanhoja, vipinää ja menoa riittää. Kukaan ei pysyisi paikallaan. Pennut saivat tänään uusia leluja, joiden on tarkoitus muuttaa mukana sitten omiin koteihinsa tutun turvallisen tuoksun kera. Ainakin niiden kanssa on mukava painia.

Emmet ainoa pentu joka ei kastellut tämän kuvaus yrityksen aikana itseään kovin pahasti, oli juuri satanut ja terassi oli märkä.
Elmeri ja Emmet painimassa Elli ja Eppu Elli ja Eppu Elli ja Emmet
Saimme uusia leluja ja vielä kaikki pennut pysyivät sängyssä